Koulutulokkaana jästisyntyinen lapsi

Jästisyntyiset lapset aloittavat koulunkäynnin jästien kouluissa ja siirtyvät Tylypahkaan 11-vuotiaina. Tällöin he ovat ehtineet käydä jo jokusen vuoden koulua ja ovat kirjoilla jästien koulutusjärjestelmässä. Esimerkiksi Harryn olisi pitänyt aloittaa Kivimuurin koulu siirtyessään seuraavalle luokka-asteelle, mutta hän lähtikin sen sijaan Tylypahkaan. Olennaista onkin ihmetellä, minne jästisyntyiset lapset katoavat järjestelmästä ja huomaako kukaan katoamistapausta?

Kun kutsu Tylypahkaan tulee, jästisyntyinen lapsi ei luonnollisestikaan mene jästikouluun syksyllä. Kenen vastuulla on ilmoittaa kouluun, ettei lapsi tule, ja miten se perustellaan viranomaisille (rehtori, opettajat, muut kouluviranomaiset)? Onko vastuu lapsen vanhemmilla vai hoitavatko velhot lapsen pois tilastoista kaikessa hiljaisuudessa? Vai kenties yhdistelmä: Jästisyntyisen lapsen vanhemmat ohjeistetaan siihen samalla, kun koko velhomaailma-juttu selitetään heille. Ainakin itselläni on sellainen mielikuva, että joku koulusta käy selittämässä jästisyntyisten lasten vanhemmille tilanteen. Hoitaako tämä henkilö siis myös kouluasian? Vai onko Taikaministeriössä jonkin osaston alaisuudessa toimielin, joka hoitaa joka vuosi jästisyntyisten lasten poispyyhkimisen jästien tilastoista? Tavallaanhan se kuuluukin ministeriön työhön, sillä yksi sen tärkeimmistä tavoitteista on estää jästejä huomaamasta velhomaailmaa.

On oletettavaa, että joku peitetarina on keksittävä, sillä ainakin Suomessa koulussa huolestutaan mikäli oppilas ei ilmesty pitkään aikaan kouluun eikä kukaan ilmoita poissaolon syytä. Velhoilla täytyy siis olla jokin systeemi, jolla jästejä voidaan sumuttaa? Systeemi voi toki olla niinkin yksinkertainen, että nimi käydään pyyhkimässä listoilta ja tarvittaessa loihditaan jästien muisti ikään kuin oppilasta ei olisi koskaan ollut olemassakaan.

Sen lisäksi, että virallisilla tahoilla luultavasti huolestutaan mikäli lapsi katoaa järjestelmästä ilman selityksiä, on lisäksi huolehdittava lähipiiristä. Lapsella on ystäviä, luokkatovereita, naapureita ja sukulaisia ympärillään. Joku varmasti huomaa, mikäli lapsi vain katoaa pitkiksi aikaa. Velhomaailman virallisilla tahoilla ei tietenkään ole aikaa jokaisen lapsen jokaiselle tutulle, joten on oletettavaa että lapsen ja perheen on itse valehdeltava siitä, minne uusi velho-oppilas menee lukukausiksi. Taikamaailman säännöt kieltävät pajastamasta salaisuutta jästeille, joten läheisille ei voi noin vain kertoa minne lapsi menee. Tässä kohdin voidaan pohtia, onko moraalisesti oikein opettaa 11-vuotiaalle, että on okei valehdella ystäville ja sukulaisille. Valehtelu ylipäätään ei ole okei, eikä lapsia pitäisi siihen tietentahtoen opettaa.

Ylipäätään on outoa, että lapsen koko entinen elämä jätetään huomiotta kun tämä tulee Tylypahkaan ja astuu samalla noudattamaan velhomaailman sääntöjä. Lapsella on kuitenkin elämää takanaan ja hän joutuu jättämään ystäviä entiseen elämäänsä. Vaikuttaa siltä, ettei koulussa tueta mitenkään lasta, joka saapuu sinne ja on vasta sopeutumassa velhomaailmaan. Lapsen ei ainoastaan ole täytynyt valehdella ystäville ja sukulaisille, vaan hän joutuu olemaan erossa perheestään. Kukaan koulussa ei ota huomioon, että jästisyntyinen velholapsi on tiennyt taikamaailman olemassaolosta noin kuukauden verran ennen kouluuntuloa. On järkyttävää huomata, ettei oppilaiden tilannetta tunnuta huomioivan yhtään, vaan nämä joutuvat selviämään omin päin muiden lasten joukossa, vaikkeivat tietäisi velhomaailmasta mitään. Henkinen taakka on liian iso 11-vuotiaalle. 

– Laura –

Tupajärjestelmästä

Jokainen Harry Potter -fani on epäilemättä jossain elämänsä vaiheessa tehnyt ainakin yhden "mihin tupaan kuulut" -testin, oli se sitten Rowlingin itse suunnittelema Pottermore-sivuston virallinen testi tai jokin muu. Itsekin olen tähän sortunut, ja päätynyt vaihtelevasti joko Korpinkynteen tai Puuskupuhiin. Silti, jos asiaa pysähtyy kunnolla miettimään, esiteinien ja murrosikäisten ryhmitteleminen tupiin persoonallisuuden perusteella ei voi olla pedagogigesti mitään muuta kuin täysin katastrofaalinen ajatus. 

Yksi koulun tärkeimmistä tehtävistä, ainakin omasta mielestäni, on opettaa lapset ja nuoret tulemaan toimeen ja työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa. Tämän vuoksi opettajat vuodesta toiseen tekevät niitä arvottuja "jako viiteen" –ryhmiä, joita teineinä inhosimme. Miksi siis Tylypahkassa toimittaisiin päinvastaisella logiikalla ja kannustettaisiin oppilaita viettämään aikaa vain samankaltaisten ihmisten kanssa? Mitä tällä järjestelmällä on tarkoitus opettaa? Vaikuttaisi nimittäin siltä, että Tylypahkan tupajärjestelmä pyrkii enneminkin tarkoituksellisesti luomaan vastakkainasettelua erilaisten ihmisten välille, sen sijaan että se opettaisi oppilaitaan avoimiksi ja toisia kunnioittaviksi kansalaisiksi.

Erityisesti minua ihmetyttää vastakkainasettelu Luihuisen ja muiden tupien välillä. Kahdessa ensimmäisessä kirjassa mainitaan useaan otteeseen, miten Rohkelikon ja Luihuisen välisissä konflikteissa kaksi muuta tupaa asettuvat poikkeuksetta rohkelikkojen puolelle, olipa kysymys huispauksesta tai tupamestaruudesta. Koko linnassa vaikuttaisi olevan vallalla "tärkeintä ei ole voitto, vaan se että Luihuinen häviää" –mentaliteetti. Kun tähän vihamieliseen ilmapiiriin yhdistetään luihuisille ominainen taipumus ylpeyteen ja tiettyyn häikäilemättömyyteen, on kasassa katastrofin ainekset. Luihuiset joutuvat olemaan jatkuvalla puolustuskannalla, eikä siksi ole mikään ihme, että osa heistä ryhtyy ajattelemaan hyökkäyksen olevan paras puolustus.

Vielä omituisempaa tupajärjestelmästä tekee se, että vihanpito Luihuisen ja muiden tupien välillä on ollut osa Tylypahkan toimintakulttuuria heti koulun perustamisesta asti. Salaisuuksien kammiossa taikuuden historian opettaja professori Binns kertoo, kuinka Salazar Luihuinen ryhtyi riitelemään muiden perustajien kanssa siitä, otetaanko koulun oppilaiksi myös jästisyntyisiä ja ns. puoliverisiä oppilaita. Luihuinen rakensi Salaisuuksien kammion kouluun ja lähti ovet paukkuen, jättäen Godric Rohkelikon, Helga Puuskupuhin ja Rowena Korpinkynnen pyörittämään koulua kolmistaan. Vaikuttaakin melko omituiselta ratkaisulta niin tuolta kolmikolta kuin tulevilta sukupolviltakin pitää koulussa Luihuisen tupaa, jota kaikki muut alusta saakka inhosivat ja jonka ideologiaan liittyy puhdasverisyyden aate, jota muut tuvat eivät allekirjoita.

Velhomaailmassa on yleisesti tiedossa, että valtaosa pimeyden voimien pariin kääntyneistä velhoista ja noidista on lähtöisin Luihuisesta. Tästä näkökulmasta on omituista, että Tylypahkassa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin tämän trendin muuttamiseksi – päin vastoin. Jatkuva vihamielinen ilmapiiri luihuisia kohtaan johtaa heidän eristäytymiseensä muusta velhomaailmasta, mikä tekee seuraajien hankkimisen Voldemortin kaltaisille ihmisille erittäin helpoksi. Kun Tylypahkassa ei pyritä mitenkään purkamaan vastakkainasettelua Luihuisen ja muiden tupien välillä, luihuisten oletetusta pahuudesta tulee itseään toteuttava ennuste.

Kaikkein käsittämättömintä on se, miten sokeasti Tylypahkan opettajat Dumbledorea myöten toisintavat tupajärjestelmää ja sen ongelmakohtia. Avointa vihamielisyyttä tupien välillä ei vain katsota läpi sormien, vaan sitä jopa kannustetaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa McGarmiwa ja hänen halukkuutensa rikkoa koulun sääntöjä päästämällä ensimmäisen vuoden oppilas Harry huispausjoukkueeseen, vain koska hän toivoi Rohkelikon voittavat huispausmestaruuden. Samoin Kalkaros suosii häikäilemättä oman tupansa oppilaita, eikä yritäkään peitellä rohkelikkojen epäreilua kohteluaan.

Pisteenä iin päällä on kuitenkin Dumbledoren toiminta Viisasten kiven lopussa. Luihuiset ovat ahkeroineet koko vuoden muun koulun syrjinnästä piittaamatta ja ovat kovalla työllä ansainneet itselleen tupamestaruuden. Vuoden lopussa juhlasali on koristeltu vihreällä ja hopealla ja luihuiset istuvat alas juhlimaan työnsä tulosta. Sen sijaan että hän onnittelisi Luihuista ansaitusta voitosta, Dumbledore antaakin yhtäkkiä Harry Potterille ja hänen ystävilleen niin paljon tupapisteitä, vieläpä koulun sääntöjen suorastaan historiallisen räikeästä rikkomisesta, että Rohkelikko voittaakin tupamestaruuden. Koristelut vaihdetaan ja juhlapäivällistä jatketaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä käänne on niin käsittämättömän epäreilu luihuisia kohtaan, että se vetää sanattomaksi. Kun he joutuvat teini-ikäisinä kestämään tällaista kohtelua, en syytä yhtäkään luihuista, joka katkeroituu ja kääntyy muuta velhomaailmaa vastaan.

Tietenkin täytyy myös kysyä, onko ihmisten luokittelu neljään eri kategoriaan persoonallisuuden perusteella ylipäätään mahdollista. Ihmisen persoonallisuus on moniulotteinen, tilannesidonnainen ja ennen kaikkea jatkuvasti muuttuva. Karkea jaottelu rohkeisiin, fiksuihin, uskollisiin ja viekkaisiin on niin raju yleistys, että jokaisen ihmisen persoonasta löytyy kaikkiin tupiin liitettäviä piirteitä. Tästä esimerkkinä Pottereiden kärkikolmikko Harry, Ron ja Hermione ovat kaikki päätyneet Rohkelikkoon, vaikka he voisivat persoonallisuutensa ja muiden ominaisuuksiensa perusteella olla tässä järjestyksessä yhtä hyvin Luihuisessa, Puuskupuhissa ja Korpinkynnessä.

Ihmisillä on luontainen taipumus kokea mikä tahansa tarpeeksi yleisluontoinen persoonallisuuden kuvaus itseensä sopivaksi. Tähän Forer-efektiksi (tai Barnum-efektiksi) kutsuttuun ilmiöön perustuu myös esimerkiksi horoskoopit. Koska kaikkien Tylypahkan tupien ominaispiirteet ovat ominaisuuksia, jotka ovat tavalla tai toisella läsnä kaikkien ihmisten persoonallisuudessa, on epätodennäköistä, että oppilaat ryhtysivät kyseenalaistamaan lajitteluhatun päätöstä. Tästä päästäänkin uuteen ongelmaan: kun nuorille ihmisille, jotka ovat vasta rakentamassa omaa identiteettiään, sanellaan ulkoapäin, että heitä määrittelevät jotkin tietyt piirteet, tullaan itse asiassa suoraan määritelleeksi, minkälaisia asioita nämä nuoret ryhtyvät itsessään vahvistamaan ja minkälaisiksi ihmisiksi he pyrkivät kasvamaan.

Vaikka sivuuttaisimme tupajärjestelmän pedagogiset ja kasvatukselliset ongelmakohdat, sen järkevyyden voi silti kyseenalaistaa myös sen eriarvoistavan vaikutuksen vuoksi. Kaikkiin tupiin liitetään velhomaailmassa tiettyjä ominaisuuksia, minkä vuoksi täytyy olettaa, että Tylypahkasta valmistuneiden työllistymiseen vaikuttaa se, mistä tuvasta he ovat tulleet. Kun katsoo aikuisten velhojen ja noitien käytöstä sekä Tylypahkassa että sen ulkopuolella, on vaikea kuvitella, että esimerkiksi johtavassa asemassa oleva Luihuinen palkkaisi Rohkelikon tai päin vastoin. Kaikkein huonoimmassa asemassa työllistymisen suhteen lienee Puuskupuhista tulevat nuoret, joita pidetään yleisesti heikkoina, mukautuvina ja yksinkertaisina.

Ainoa hyvä puoli, jonka näen tupajärjestelmässä, on sen luoma yhteisöllisyys. On hienoa, että oppilailla on sisäoppilaitoksessa ikään kuin sijaisperhe, johon tukeutua. Se, miten oppilaat jaetaan tupiin, on kuitenkin harvinaisen huono idea. Hiusten värin perusteella tehty jakokin olisi järkevämpi. Ennen kaikkea tupajärjestelmästä tekee ongelmallisen sama ilmiö, joka todellisessa maailmassamme aiheuttaa rasismia, syrjintää ja ääriliikkeitä: yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta luodaan käyttämällä erontekoja "meidän" ja "muiden" välillä.

– Liekki –