20.3.2016

Kaikkien hylkäämä Harry (Sosiaalityö osa 1)

Eräs ensimmäisistä asioista, joita ryhdyimme ihmettelemään velhomaailmassa, on sosiaalityön ja sosiaalitukijärjestelmien puuttuminen. Lyöttäydyimme yhteen kirjoittamaan aiheesta ensimmäisen yhteisen blogitekstimme, ja siitä tulikin niin pitkä, että päätimme jakaa sen useampaan osaan.

Ensinnäkin sosiaalityöhön liittyen on kysyttävä, millä perusteella Harry kipataan Dursleyden vastuulle, kysymättä jästiviranomaisten mielipidettä. Kuka asiasta oikeastaan päätti? Dumbledore? Harrylle selviää sarjan loppupuolella, että hänet sijoitettiin ainoille elossa oleville sukulaisilleen turvallisuussyistä. Lilyn kuollessa poikaansa suojellen uhraus loi Harryn vereen taikasuojan, jonka vuoksi Voldemort ei voi tehdä Harrylle pahaa. Suoja pysyy yllä, mikäli Harry vain vierailee äitinsä sisaren luona tarpeeksi usein. Onkin kysyttävä, minkä vuoksi Harry annettiin jästiperheeseen kasvatettavaksi, sillä mitä ilmeisimmin taikasuojan ylläpitämiseen ei vaadita jokapäiväistä kontaktia Petuniaan. Tylypahkaa käydessään Harry oleilee Dursleyn perheessä vain parin kuukauden ajan kesäisin, joten ei ole mitään syytä, jonka vuoksi hänen olisi täytynyt asua perheessä koko ikänsä kaltoinkohdeltuna.

Lisäksi täytyy ihmetellä, miten Harry päätyy perheeseen virallisen tahon näkökulmasta. Harrynhan täytyy olla jästien järjestelmässä kirjoilla viimeistään silloin, kun hän menee kouluun. Miten hänet siis on lisätty väestörekisteriin? On myös erittäin epäkohteliasta ja suorastaan vastuutonta, että 1-vuotias jätetään talon kynnykselle ulos keskellä yötä. Tällöin Dursleyt eivät oikeastaan saa mahdollisuutta valita, ottavatko he pojan perheeseen. Huomattavasti paremmin asiat olisivat luultavasti menneet, mikäli Harry olisi viety perheelle päivällä ja asiasta oltaisiin keskusteltu yhdessä.

Jos Dursleyt eivät olisi ottaneet Harrya vastaan, mitä tälle olisi käynyt? Onko velhoilla ollenkaan orpokoteja? Tom Valedrohan viettää lapsuutensa jästien orpokodissa, jonne hänne velhoäitinsä pojan jättää. Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei velhoilla ole orpokoteja ollenkaan? Jos näin on, minne vanhempansa menettävät velholapset sitten joutuvat? Missä esimerkiksi Lupinin poika viettää lapsuutensa, kun vanhemmat ovat kuolleet? Isovanhempien luona? Kaikilla lapsilla ei välttämättä ole isovanhempia tai muitakaan läheisiä sukulaisia hoitamassa, joten jonkinlainen järjestelmä velhoillakin täytyisi olla. Tästä päästäänkin siihen, onko velhomaailmassa ylipäätään sosiaaliviranomaisia, jotka valvoisivat lasten hyvinvointia. Otetaanko velhomaailmassa lapsia esimerkiksi huostaan lapsille epäsopivan – kuten väkivaltaisen – elinympäristön vuoksi? Olisi toivottavaa, että velhojenkin maailmassa olisi jonkinlainen lastensuojelujärjestelmä.

Kun Harry asuu Dursleyden perheessä, häntä ei todellakaan kohdella hyvin. Poika asuu portaiden alla olevassa komerossa, häntä kiusataan sanallisesti ja fyysisesti jatkuvasti etenkin Dudleyn toimesta tai jätetään kokonaan huomiotta. Lisäksi Harrya syytetään ennakkoluuloisesti kaikesta omituisesta, mitä talossa tapahtuu vaikkei hän itse edes tiedä totuutta menneisyydestään. Petunia ja Vernon mm. rankaisevat Harrya väkivaltaisesti – Salaisuuksien kammiossakin Petunia yrittää lyödä poikaa paistinpannulla päähän.

Harryn kasvuympäristöä ei siis voi pitää turvallisena. Onkin omituista, miten hänestä kasvaa niin tasapainoinen ja rohkea tyyppi. Olisi luultavaa, että kaikkien sortaman Harryn itsetunto olisi nollassa ja hän arastelisi vähän kaikkia. Harrylla ei ole yhtään ystävää ennen kuin hän menee Tylypahkaan. Luulisi tämän vaikuttavan hänen sosiaalisiin taitoihinsa, jotka kuitenkin vaikuttavat olevan melko normaalit hänen aloittaessaan Tylypahkan. Nuori Harry on rohkea, muita auttava ja pärjää kohtuullisen hyvin, vaikka hänen luulisi olevan ennemmin Nevillen kaltainen, arka lapsi.

Viisasten kiven alussa McGarmiwa huomauttaa Dumbledorelle, että mikä tahansa velhoperhe ottaisi mielellään Harryn kasvatikseen. Dumbledore on kuitenkin sitä mieltä, että kuuluisuus olisi kohtuuton taakka pienelle lapselle ja Harryn on paras kasvaa jästien parissa, missä hän saa olla normaali lapsi eikä “poika joka elää”. Tästä voisi päätellä, että Dumbledore ainakin jollain tasolla välittää Harryn hyvinvoinnista, mikä taas johtaa kysymään, miksi hän ei missään vaiheessa puuttunut siihen, miten Dursleyt kohtelivat Harrya. Olemme itse ainakin sitä mieltä, että kuuluisuus, vaikka se voikin olla monimutkaista, on huomattavasti pienempi paha kuin vuosia kestävä psyykkinen, fyysinen ja emotionaalinen väkivalta.

Joku voisi väittää, että Dumbledore ja muu velhomaailma eivät puuttuneet Harryn elämään, koska he eivät tienneet, millä tavalla Dursleyt häntä kohtelivat. Tätä teoriaa emme kuitenkaan usko. Tylypahkasta Harrylle saapuvat kirjeet olivat erittäin tarkasti osoitettu portaidenaluskomeron asukille, mikä osoittaa, että Harryn elinolosuhteet olivat Tylypahkan tiedossa. On myös selvää, että Dumbledorella ja vararehtori McGarmiwalla, joka kirjeet allekirjoitti, oli mahdollisuus olla jatkuvasti täysin perillä siitä, missä Harry oli: kun Vernon-setä pakeni Tylypahkan kirjeitä, ne saapuivat silti Harrylle, olipa hän komerossa, tienvarsihotellissa tai röttelössä luodolla keskellä merta.

Koska Tylypahkan henkilökunnalla oli mitä ilmeisemmin kaikki tarvitsemansa mahdollisuudet seurata Harryn elämää, täytyy olettaa, että he myös tekivät niin. Ottaen huomioon hänen merkityksensä Voldemortin kukistumisen kannalta, luulisi että ainakin Dumbledore ja todennäköisesti jopa taikaministeriö olisi halunnut olla perillä siitä, mitä Harryn elämässä tapahtuu ja onko hän turvassa. Jos Dumbledore ja velhomaailman viranomaiset siis olivat perillä siitä väkivallasta ja laiminlyönnistä, jota Harryyn kohdistui, mikseivät he tehneet mitään? Jos itse tietäisit, että alakouluikäistä lasta hakataan, pidetään nälässä ja lukitaan komeroon, ja sinulla olisi mahdollisuus puuttua tilanteeseen, istuisitko vain pyörittelemässä peukaloita? Puuttuuko velhomaailmasta kerta kaikkiaan perheväkivaltaan puuttumisen ja lastensuojelun järjestelmät, vai onko todella kyse silkasta välinpitämättömyydestä?

Olipa velhomaailman syyt Harryn laiminlyönnille mitkä hyvänsä, ei voida väittää, että jästimaailma olisi toiminut yhtään sen paremmin. Velhoilla ei ehkä ole lastensuojelua tai vastaavia järjestelmiä, mutta jästeillä aivan taatusti on, myös 1990-luvun Iso-Britanniassa. On totta, että Dursleyt pitivät Harryn varsin tehokkaasti piilossa naapureilta ja muilta tuttaviltaan, mutta hän kävi joka tapauksessa ihan tavallisessa jästikoulussa.

Ennen Tylypahkaa Harry ja Dudley kävivät samaa koulua. Koulut yleisesti ottaen pitävät kirjaa oppilaistaan, joten Harryn opettajien on täytynyt olla tietoisia siitä, että hän ja Dudley tulevat samasta perheestä. Onkin outoa, että kukaan heistä ei ole ryhtynyt ihmettelemään, miksi saman perheen toinen lapsi on hyvin puettu ja ylipainoinen, kun toinen on selvästi aliravittu ja kulkee rikkinäisissä silmälaseissa ja liian suurissa räsyissä. Vaikka erot ruumiinrakenteessa selittyisivät genetiikalla, en silti keksi mitään järkevää perustelua sille, miksi sama perhe käyttäisi rahaa vain toisen lapsistaan pukemiseen.

Vaikka he piilottelevatkin Harrya tuttaviltaan, Dursleyt eivät vaikuta välittävän vähääkään, saako koulu tietää Harryn kaltoinkohtelusta. Viisasten kivessä kerrotaan varsin suoraan, että Harrya pahoinpidellään fyysisesti sekä hänen setänsä ja tätinsä että Dudleyn toimesta. Omituista pukeutumista opettaja saattaisi vielä katsoa läpi sormien, mutta viimeistään ruhjeiden ja mustelmien pitäisi panna kenen tahansa aikuisen hälytyskellot soimaan. Kun kotona tapahtuvaan pahoinpitelyyn lisätään vielä koulussa tapahtuva jatkuva kiusaaminen, on suorastaan häkellyttävää, ettei kukaan Harryn opettajista puuttunut tilanteeseen. Vähemmästäkin tehdään lastensuojeluilmoituksia.

Harry ei ollut traumaattisen lapsuutensa ajan yksin maailmassa Dursleyjen kanssa. Hänen ympärillään oli aikuisia – kasvatusalan ammattilaisia – jotka olivat varsin tietoisia elämästään ja siihen sisältyvästä väkivallasta ja laiminlyönnistä, mutta jotka päättivät olla tekemättä asialle mitään. Toki on muistettava, että tämä asetelma oli juonellisesti olennainen, jopa väistämätön, mutta tarinan sisällä pysyvästä näkökulmista ei voi muuta kuin todeta, että Dursleyt eivät suinkaan olleet ainoita, jotka laiminlöivät Harryn tarpeet kasvavana lapsena.

– Laura & Liekki –