Severus Kalkaros lienee yksi Harry Potter -kirjojen kiistellyimmistä hahmoista. Olen nähnyt lukemattomia keskusteluja siitä, onko hän oikeasti hyvis vai pahis, ja kuinka on kymmeniä hahmoja, joiden mukaan Harryn olisi ennemin kannattanut nimetä poikansa Albus Severus. Omasta mielestäni nimenomaan Kalkaroksen ristiriitaisuus tekee hänestä kiinnostavan hahmon, enkä usko yksiselitteiseen jaotteluun hyvien ja pahojen ihmisten välillä, sen paremmin fiktiossa kuin oikeassa elämässäkään.
On joka tapauksessa selvää, että Kalkaros on yksi monista velhomaailman ja Tylypahkan välinpitämättömyyden uhreista. Harry pääsee näkemään välähdyksiä Kalkaroksen elämästä ensin Puoliverisessä prinssissä ja myöhemmin Kuoleman varjeluksissa. Muistoissa näkyy Kalkaroksen lapsuus perheessä, jossa isä oli ainakin emotionaalisesti ja ehkä myös fyysisesti väkivaltainen, vanhemmat riitelivät jatkuvasti ja koko perhe eli köyhyydessä ja kurjuudessa. Samoin kuin Harry itse, Kalkaros kasvaa Tylypahkaan lähtemiseen asti laiminlyötynä, aliravittuna ja vääränkokoisiin, käytettyihin vaatteisiin puettuna.
Kalkaros ei kuitenkaan löydä Tylypahkasta sellaista kotia ja turvapaikkaa, jollaiseksi se muodostuu Harrylle. James Potter, Sirius Musta ja heidän kaverinsa aloittavat nuoren Severuksen kiusaamiseen jo junamatkalla Tylypahkaan – ja tämäkin hyljeksiminen ja halveksunta saa alkunsa tupajärjestelmästä, ennen kuin ketään läsnäolijoista on edes lajiteltu.
Kalkaros on lahjakas oppilas, joka on oppikirjaa taitavampi taikajuomien tekijä ja keksii kuusitoistavuotiaana itse kirouksia, mutta vertaistensa seurassa hän on hylkiö. James Potter ja kumppanit pilkkaavat ja kiusaavat häntä minkä ehtivät ja hänen ainoa oikea ystävänsä Tylypahkassa on Lily Evans, joka päätyi seurustelemaan hänen kiusaajansa kanssa. Toki Kalkaros myös itse halveksii Jamesia ja tämän kavereita, mutta tämä viha kumpuaa alemmuudentunnosta ja katkeruudesta, kun taas James ja Sirius piinaavat Kalkarosta ilmeisesti lähinnä huvikseen, koska se sallitaan heille. Opettajat ja koulun muu henkilökunta loistavat jälleen poissaolollaan, kun Tylypahkassa esiintyy kiusaamista. James ja kumppanit ovat koulun suosituimpia oppilaita ja rohkelikkoja, joten häiriökäyttäytyminen on heille sallittua, aivan kuin Harrylle ja hänen kavereilleen myöhemmin. Kalkaroksen katkeruus Harrya ja hänen käytöstään kohtaan lieneekin seurausta siitä, että se muistuttaa Kalkarosta niin paljon siitä, miten James ja kumppanit käyttäytyivät aikoinaan.
Kalkaroksen elämäntarina yksinkertaistetaan usein siihen, että hän oli vihainen siitä, ettei Lily halunnut seurustella hänen kanssaan, tai vastannut hänen romanttisiin tunteisiinsa. Mielestäni tämä on kuitenkin yksinkertaistus, joka sivuuttaa esimerkiksi Kalkaroksen perhetaustan. Paitsi, että Lily oli Kalkaroksen ainoa ystävä koulussa, hän oli myös ainoa ystävä, joka nuorella Severuksella oli koskaan ollut, sekä hyvin todennäköisesti ainoa ihminen, joka oli koskaan osoittanut minkäänlaista kiintymystä, hellyyttä, ystävällisyyttä tai aitoa välittämistä Kalkarosta kohtaan. Kalkaroksen viha ja katkeruus James Potteria ja Jamesin ja Lilyn suhdetta ei mielestäni johdu niinkään siitä, ettei Lily vastannut Severuksen tunteisiin, vaan siitä, että hän menetti ainoan ihmisen, josta hän välitti, ja joka välitti hänestä. Kalkaroksen silmissä James vei hänen ainoan ystävänsä ja käänsi tämän häntä vastaan.
Kalkaroksen elämää määrittelee ennen kaikkea kasaantuva viha ja katkeruus, johon hän ei missään vaiheessaa saa apua. Hänen perheensä ei tarjonnut mallia rakastavasta, terveestä ihmissuhteesta, eikä Tylypahka helpottanut tilannetta – ennemminkin päin vastoin. Kalkaros päätyi kiinnostumaan Voldemortista ja tämän aatteista, koska Kuolonsyöjien keskuudessa vihaa ei tarvinnut piilottaa kestää hiljaisuudessa, vaan sitä tietoisesti kasvatettiin, lietsottiin ja purettiin muihin ihmisiin. Ihminen ei opi tunnetaitoja tai terveitä aggression purkamisen tapoja itsestään, vaan niihin on saatava malli kotona tai viimeistään koulussa; Kalkarokselta nämä mallit jäivät saamatta. Viimeinen niitti lienee ollut välien rikkoutuminen Lilyn kanssa, minkä jälkeen Kalkaroksella ei ollut enää mitään menetettävää.
Vaikka Kalkaros välittää edelleen syvästi Lilystä, niin syvästi, että hän hylkää Voldemortin ja Kuolonsyöjät ensin toiveissaan pelastaa Lily ja tämän kuoltua suojellakseen hänen poikaansa, ns. hyvisten puolelle vaihtaminen ei riitä pelastamaan Kalkarosta. Lilyn kuolemasta aiheutuva trauma vain jatkaa kurjasta ja rakkaudettomasta lapsuudesta ja vuosien koulukiusaamisesta syntyneitä mielenterveysongelmia. Kuten olemme moneen kertaan todenneet, suoranaista psykoosia lievempiä mielenterveyden ongelmia ei velhomaailmassa tunnisteta, eikä niihin ole saatavilla apua. Kalkaros on yksin traumojensa, surunsa ja vihansa kanssa.
Dumbledore tuntee Kalkaroksen syyt puolen vaihtamiseen ja luottaa häneen, mutta muun Tylypahkan henkilökunnan silmissä hän on entisenä Kuolonsyöjänä edelleen hylkiö. Hän saa vertaistensa hyväksyntää aikuisenakaan, vaan hänet tuomitaan koko hänen loppuelämänsä ajan teininä ja parikymppisenä tehtyjen virheiden perusteella, siitä huolimatta, että Kalkaros palaa Voldemortin palvelukseen ainoastaan Dumbledoren käskystä, eikä hänen uskollisuutensa horju missään vaiheessa. Jos nuoruuden kuolonsyöjä-sympatiat tuomitsevat Kalkaroksen pahikseksi, samalla logiikalla myös Dumbledore on paha – hänhän oli nuorena Grindelwaldin läheinen ystävä ja hän suunnitteli velhojen ylivaltaa ja jästien alistamista.
Toimiessaan aikuisena opettajana Kalkaros kiusaa ja kohtelee epäreilusti oppilaitaan, erityisesti rohkelikkoja, tavalla, joka on täysin käsittämätön ja monella tapaa myös anteeksiantamaton. Vaikka Kalkaroksen toiminta opettajana ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se on kuitenkin äärimmäisen ymmärrettävää. Hänen käytöstään vaikuttaisi säätelevän halu jollakin tavalla kostaa hänen itse koulussa kokemansa vääryydet oppilaille. Koko lapsuutensa ja nuoruutensa hän oli alistetussa asemassa, jossa ne, joilla oli valtaa, kohtelivat häntä epäreilusti ja aggressiivisesti. Päästessään itse vallan kahvaan, Kalkaros purkaa oppilaisiinsa kaiken sen vihan, turhautumisen ja katkeruuden, jota hänellä ei ollut mahdollisuutta ilmaista kiusaajiansa kohtaan kouluaikana. Hän käyttää valta-asemaansa väärin ja kiusaa oppilaitaan siitä yksinkertaisesta riemusta, että hänellä on nyt valtaa.
Aggresiivisen käytöksen alle kätkeytyy entisen koulukiusatun huono itsetunto. Teinivuosien kiusaaminen, Lilyyn liittyvä kokemus hylätyksi tulemisesta ja tahaton Lilyn kuoleman aiheuttaminen ovat saanet Kalkaroksen tuntemaan itsensä voimattomaksi. Autoritaarinen vallan väärinkäyttö on Kalkarokselle keino tuntea itsensä voimakkaaksi ja kontrolloida edes jotakin elämässään. Hän purkaa omaa pahaa oloaan oppilaisiinsa ja kollegoihinsa, koska hän ei ole koskaan oppinut mitään muuta tapaa käsitellä tuntemaansa häpeää, vihaa, katumusta ja katkeruutta.
Kalkaroksen elämäntarina on jälleen yksi esimerkki siitä, miten ongelmat, viha ja väkivalta siirtyvät velhomaailmassa sukupolvesta toiseen loppumattomassa pahoinvoinnin kierteessä. Näen kuitenkin Harry päätöksen antaa toisen poikansa toiseksi nimeksi Severus merkkinä toivosta. Ehkä Harry on ymmärtänyt jotain, mikä on jäänyt edellisten sukupolvien ulottumattomiin: kukaan ei ole yksinkertaisesti hyvä tai paha, vaan jokainen meistä tekee sekä hyviä että pahoja tekoja. Harry tekee valinnan Albus Severuksen nimessä – hän päättää muistaa Severus Kalkaroksen katkeroituneen kiusaajan sijaan ihmisenä, joka teki parhaansa niillä eväillä, jotka hänelle oli elämässä annettu. Harryn sukupolvessa elääkin toivo anteeksiannosta, velhomaailmaan paremmasta tulevaisuudesta ja vihan ja väkivallan kierteen katkaisemisesta.
– Liekki –
