Tervepä hei, pitkästä aikaa. Tänään ajattelin viimeistellä tämän postaussarjan velhomaailman kyvyttömyydestä huomioida psyykkis-emotionaalisia ongelmia kirjoittamalla Draco Malfoysta. Mikäli ette muista enää – mikä on ymmärrettävää, koska edellisestä tekstistä on vierähtänyt tovi jos toinenkin – sarjan edellisissä osissa olen kirjoittanut Harrysta ja tämän ystävistä, Tom Valedrosta ja Severus Kalkaroksesta.
Draco Malfoyn nuoruudessa on kiteytyneenä kaikki se psykologinen ja emotionaalinen vahinko, jota Tylypahka ja velhomaailman kulttuuri tekevät lapsilleen. Kirjoitin yhden blogin ensimmäisistä teksteistä Malfoyn lapsuudenperheestä, kasvatuksesta ja elämästä Tylypahkan ulkopuolella. Tässä tekstissä pureudun enemmän hieman vanhempaan Malfoyhin ja erityisesti Puoliverisen prinssin tapahtumiin.
Kuusitoistavuotias Draco aloittaa kuudennen vuotensa Tylypahkassa synkissä tunnelmissa. Hänen isänsä, joka on aina ollut selvästi Malfoyn perheen pää niin hyvässä kuin pahassakin, istuu vankilassa Azkabanissa. Pelkästään siinä olisi teinille enemmän kuin riittävästi huolenaihetta, mutta lisäksi Draco on saanut tehtäväkseen tappaa Albus Dumbledoren, kenties oman aikansa mahtavimman velhon. Koska kyse on Voldemortista, epäonnistumisen seurausten voidaan olettaa olevan kohtalokkaita niin Dracolle kuin tämän perheellekkin.
Aiemmassa Draco Malfoyta käsittelevässä tekstissäni kirjoitin siitä, miten kovat odotukset häneen kohdistuvat vanhempien ja varsinkin isän taholta. Paineet menestyä koulussa ovat kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä häneltä odotetaan Puoliverisessä prinssissä. Koska tarina on kerrottu Harryn näkökulmasta, emme tietenkään voi tietää varmasti, mitä Dracon päässä liikkuu, mutta itse saan ainakin sellaisen kuvan, että hän ei välttämättä suinkaan haluaisi tappaa Dumbledorea. Hänen on kuitenkin pakko totella Voldemortin käskyä, monestakin syystä. Ensinnäkin hänen isänsä on joutunut paitsi vankilaan, myös epäsuosioon kuolonsyöjien keskuudessa. On siis Dracon vastuulla hyvittää isänsä virheet ja saattaa perheensä takaisin Voldemortin suosikeiksi. Koska Malfoyt ovat Pimeyden Lordin tulilinjalla, suunnitelman epäonnistumisesta saattaa hyvinkin seurata kidutusta tai kuolema paitsi Dracolle, myös hänen vanhemmilleen. Lisäksi Dracosta on vasta tehty kuolonsyöjä, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on kovat paineet todistaa olevansa tarpeeksi vanha ja kypsä tähän tehtävään, johon häntä on enemmän tai vähemmän koko ikänsä kasvatettu.
Lyhyesti sanottuna, Puoliverisen prinssin Draco on kauhuissaan. Isä Lucius, joka on omaan autoritaariseen tapaansa ollut aina Dracon tuki ja turva, on poissa kuvioista, ja sen lisäksi pojan harteilla lepää raskas vastuu Voldemortin salamurhasuunnitelman toteuttamisesta. Dracon reaktio tilanteeseen ei ole yllättävä. Hän hylkää ennen rakkaan harrastuksensa, huispauksen, sulkeutuu omiin oloihinsa ja torjuu kaikki muut ystävänsä paitsi Crabben ja Goylen, joita hän käyttää apuvälineinä juonittelussaan. Jopa Harry, joka ei yleensä ole kaikkein huomiokykyisin hahmo, kiinnittää huomionsa siihen, miten Draco näyttää kouluvuoden edetessä yhä kalpeammalta ja riutuneemmalta. Hän ei vaikuta välittävän enää juuri mistään, edes Harryn härnäämisestä, joka on aiempina kouluvuosina ollut hänen lempiharrastuksiaan.
Kaikki edellä mainitut käytöksen ja olemuksen muutokset ovat selviä merkkejä masennuksesta. Mikäli ne eivät kuitenkaan vakuuta, viimeistään siinä vaiheessa, kun selviää että Draco käy säännöllisesti itkemässä Myrtin vessassa, ei ole epäilystäkään siitä, että tämä lapsi voi erittäin huonosti. Säännölliset itkutuokiot olisivat huolestuttavia kenen tahansa kohdalla, mutta Draco Malfoyn täytyy olla todella rikki alentuakseen itkemään jästisyntyisenä tunnetun Myrtti-aaveen nähden.
Jälleen kerran haluan nostaa esiin sen, miten mielenterveys on laiminlyöty Tylypahkassa. Paitsi, että ulkopuolisen tarkkailijan, esimerkiksi opettajan, olisi varsin helppo tunnistaa masennuksen merkit Draco Malfoyn käytöksessä, Dumbledore on myös täysin tietoinen siitä, minkälaista taakkaa Draco harteillaan kantaa. Sen sijaan, että Dumbledore pyrkisi rehtorina auttamaan oppilastaan, hän kuitenkin jälleen kerran käyttää teini-ikäistä oppilasta pelinappulana omissa suunnitelmissaan. Hän lähettää Kalkaroksen vakoilemaan ja "auttamaan" Dracoa – ei tarjoamaan tukea, vaan varmistamaan, että Draco onnistuu juonessaan Dumbledoren tappamiseksi. Vaikka Dumbledoren tarkoitusperät olisivat kuinka jalot, Voldemortin kukistaminen ja niin edelleen, hän tekee huomaamattaan Dracon kohdalla aivan saman virheen kuin vuosikymmeniä aiemmin Tom Valedron kanssa: hän tietää, että nuoren oppilaan elämässä ei ole kaikki kohdallaan, mutta hän seuraa sivusta tilanteen kehittymistä sen sijaan, että puuttuisi siihen.
Dracon surkea tilanne kärjistyy entisestään, kun Harry yllättää hänet itkemästä vessasta. Kuluneiden viiden yhteisen kouluvuoden jälkeen kohtaamisen seuraukset ovat ennalta-arvattavat: pojat alkavat singota kirouksia toisiaan päin. Lopulta Draco yrittää käyttää laitonta kidutuskirousta, joten Harry puolestaan langettaa sektumsempra-kirouksen, jonka vaikutuksia hän ei tunne, ja tulee vahigossa melkein tappaneeksi Dracon.
Surullista tässä kohtauksessa on se, miten monella tapaa se olisi voinut mennä toisin. Jos Tylypahka käyttäisi minkäänlaisia voimavaroja empatiakyvyn opettamiseen oppilailleen, jos se ei kannustaisi vastakkainasetteluun tupien välillä, jos Dumbledore auttaisi oppilaitaan eikä käyttäisi heitä hyväkseen omissa juonissaan – mikä tahansa näistä muutoksista olisi voinut muuttaa tämän käännekohdan kulun täysin. Jos Harryn ja Dracon ei olisi annettu vihata toisiaan koko aikaansa Tylypahkassa, jos heidät olisi alusta asti pakotettu selvittämään ristiriitansa ja tulemaan toimeen, jos heille olisi opetettu empatiaa ja vuorovaikutustaitoja, olisi Harryn reaktio itkevään Dracoon ollut ehkä tappelemisen sijaan halu auttaa; kysyä onko kaikki kunnossa. Ja jos luihuisia ei pidettäisi erillään koko muusta koulusta, olisi Draco ehkä ollut valmis ottamaan avun tarjouksen vastaan.
Lucius Malfoy kasvatti pojastaan kuolonsyöjää, mutta Tylypahkalla olisi ollut kaikki mahdollisuudet muuttaa Dracon tulevaisuus. Hän olisi voinut saada koulussa sitä ymmärrystä ja pedagogista rakkautta, jota häneltä kotona puuttui. Hän olisi voinut oppia yhteisöllisyyttä ja arvoja, jotka poikkeavat hänen lapsuudenkotinsa arvoista. Mikäli Tylypahkassa nähtäisiin minkäänlaista vaivaa oppilaiden hyvinvoinnin, mielenterveyden ja kouluyhteisöön sopeutumisen eteen, Draco Malfoy olisi hyvin saattanut Puoliverisessä prinssissä olla mukana taistelemassa Voldemortia vastaa eikä tämän puolesta.
– Liekki –
Hienoa pohdintaa!
VastaaPoista