27.11.2016

Erityisyys Tylypahkassa

Lähes kaikissa kehittyneissä maissa tarjotaan koulussa jonkinlaista apua oppilaille, joilla on esimerkiksi oppimiseen liittyviä vaikeuksia, kuten lukihäiriö tai erityinen matikkaan liittyvä oppimisvaikeus. Tylypahkassa oppimisvaikeudet, kuten myös tunne-elämän ongelmat tuntuvat jäävän kokonaan huomiotta. Ongelmiin ei saa apua. Sairaat tai vammaiset lapset eivät ilmeisesti edes pääse Tylypahkaan, ainakin jos ajatellaan Ariana Dumbledoren kohtaloa. Lupin on tietysti poikkeus sääntöön, koska hänelle mahdollistettiin koulutus "sairaudesta" huolimatta.

Otan esimerkiksi Nevillen. Sarjan alussa hän on kömpelö ja huonomuistinen oppilas, jota kiusataan näiden ominaisuuksien vuoksi. Sen sijaan, että opettajat ottaisivat huomioon Nevillen vaikeudet esimerkiksi antamalla helpompia tehtäviä, he läksyttävät häntä osaamattomuudesta. Tämä johtaa siihen, että Neville alkaa pelkäämään esimerkiksi Kalkarosta. Pelolla ei saavuteta hyviä oppimistuloksia. Nevilleä voitaisiin auttaa varmasti hyvin yksikertaisilla ratkaisuilla, jos opettajat sitä haluaisivat.

Ainoa oppiaine, jossa Neville pääsee loistamaan edes hieman, on yrttitieto. Kirjat eivät kerro tarpeeksi yrttitiedon tunneista, jotta voisin varmasti tietää mistä tämä johtuu. Arvaukseni kuitenkin on, että sen lisäksi että Neville on kiinnostunut yrttitiedosta, Verso ei ole McGarmivan tapaan tiukka tai Kalkaroksen tapaan lyttäävä, vaan tukee oppilaan oppimista lempeämmällä tavalla. Myös Lupin onnistuu tuottamaan azkabanin vangissa Nevillelle onnistumisen kokemuksen uskomalla siihen, että Neville on kykenevä, vaikka Kalkaros yrittää haukkua tätä Lupinille luokan edessä. Kirjoissa Nevillen ahdinkoa kuitenkin näytetään eniten taikajuomien ja muodonmuutosten tunneilla, jossa Kalkaros kiusaa vähän kaikkia ja McGarmiva on hieman pelottava. Heistä molemmat ovat varmasti oman alansa  asiantuntijoita ja tietävät mitä tekevät, mutta opettajankoulutuksen puutteen vuoksi pedagoginen osaaminen ei edistä oppilaan tasapainoista hyvinvointia.

Sarjan loppupuolella Neville on kokenut muutoksen, hänestä on tullut rohkeampi ja osaavampi. Muutos ei kuitenkaan ehdottomasti ole koulun opettajien ansiota. Feeniksin killassa Neville on Albuksen kaartin jäsen ja Harry onnistuu opettamaan hänelle monia suojataikoja, joita Neville olisi tuskin oppinut Pimennon tai Kalkaroksen tunneilla. Pimennon siksi että kukaan ei oppinut hänen tunneillaan mitään ja Kalkaroksen siksi että Neville pelkää häntä. AK:n ja ministeriön taistelun myötä Neville saa itsevarmuutta niin, että Kuoleman varjeluksissa Neville horjuttaa koulun kuolonsyöjäopettajien valtaa ja taistelee vastaan. On surullista, että muutokseen tarvitaan koulujen sääntöjen vastaista toimintaa ja henkilö, joka ei ole opettaja. Harry onnistuu olemaan sellainen opettaja, joita Tylypahka tarvitsee enemmän: kannustava, neuvoja antava ja opettamiaan asioita kokenut.

Eli, summasummarum, velhojen pitäisi oikeasti järjestää laadukasta pedagogista koulutusta, jotta opettajat voisivat olla hyviä opettajia, eivätkä pelkästään oman alansa "tieteellisiä" asiantuntijoita. He tarvitsisivat joitakin käytäntöjä, joilla auttavat oppimisvaikeuksien kanssa painivia oppilaita. Heitä nimittäin ihan varmasti on – Neville ei voi olla ainoa, jonka on vaikea oppia. Aina ei ole kyse siitä, tekeekö läksyt ja harjoittekeeko itsenäisesti. Toiset vain tarvitsevat enemmän aikaa ja apua.


– Laura –

11.11.2016

Yksinäinen lapsi velhomaailmassa - Tom Valedro

Kirjoitin edellisessä tekstissäni siitä, kuinka velhomaailma ei tunnista psyykkis-emotionaalisia ongelmia, eikä velhoilla ole olemassa järjestelmiä näihin ongelmiin puuttumiseen ja ihmisten mielenterveyden tukemiseen. Jatkan nyt samasta aiheesta, keskittyen tällä kertaa Tom Valedroon, eli Voldemortiin. 

Missään vaiheessa Harry Potter -kirjoja ei liene epäselvää, kuka on sarjan ns. pääpahis. Voldemortin hahmo on velhomaailmassa niin syvää kauhua herättävä, että vielä yli kymmenen vuotta hänen katoamisensa jälkeen suurin osa velhoista ja noidista kieltäytyy lausumasta hänen nimeään. Olen kuitenkin sitä mieltä, että velhomaailma ja sen käytänteet eivät suinkaan olleet syyttömiä siinä, miten Tom Valedrosta tuli Voldemort. 

Puoliverinen prinssi avaa ensimmäistä kertaa Potter-sarjan aikana ikkunan siihen, kuka Voldemort oikeastaan on, ja miten hänestä tuli Voldemort. Harry pääsee todistamaan Dumbledoren kokoamien muistojen kautta, miten vastasyntynyt Tom Valedro päätyy orpokotiin ja miten hän kasvaa tietämättä mitään velhomaailmasta. 

Orpo, jästien keskellä kasvanut velholapsi Tom lienee tuntenut koko ikänsä itsensä paitsi hylätyksi, myös ulkopuoliseksi. Dumbledoren muistossa, jossa hän menee kutsumaan 11-vuotiaan Tomin Tylypahkaan, väritetään kuva oudosta, julmasta ja pelottavastakin lapsesta, joka on pienestä pitäen kiusannut muita lapsia ja jota lastenkodin aikusetkin vaikuttavat pelkäävän. En ole psykologi, mutta nuoren Tomin käytös viittaa mielestäni jonkinlaiseen puutteelliseen ja alikehittyneeseen empatiakykyyn ja mahdollisesti jonkinlaiseen persoonallisuushäiriöön.

Tässä kohtaa haluan astua hetkesi fiktiivisen velhomaailman ulkopuolelle, ja esittää hieman kritiikkiä J. K. Rowlingia kohtaan siinä, millaiseksi hän on kirjoittanut Tom Valderon hahmon. Puoliverisessä prinssissä annetaan ymmärtää, että Tom oli alusta lähtien omituinen ja julma lapsi – että hänessä oli lähtökohtaisesti jotain vialla. Mielestäni olisi ollut sekä vakuuttavampaa että vaikuttavampaa, jos Tom Valedron kasvaminen lordi Voldemortiksi olisi ollut vähittäistä ja suoremmin seurausta hänen kokemuksistaan ja kohtelustaan. Antagonistin kuvaaminen syntymästä saakka pahaksi tuntuu karkealta yksinkertaistukselta, joka huijaa meidät ajattelemaan, että on olemassa lähtökohtaisesti hyviä ja pahoja ihmisiä. Todellisuudessa kenestä hyvänsä voi oikeissa olosuhteissa tulla kieroutunut ja julma, mistä mielestäni Kalkaroksen hahmo kertoo hyvin. Jatkankin tätä tekstisarjaa seuraavaksi Kalkaroksen näkökulmasta.

Se väkivallan ja julmuuden tie, jota Tom Valedro oli lapsesta asti kulkenut, jatkui myös Tylypahkassa. Nuori Tom oli lahjakas oppilas ja myös suosittu muiden oppilaiden keskuudessa. Tomin kyky voittaa ikätoveriensa kunnioitus ja luottamus selkeästä empatiakyvyn puutteesta huolimatta viittaakin mielestäni nimenomaan persoonallisuushäiriöön. Dumbledore, joka kertoo Harrylle suhtautuneesa epäilevästi Tom Valderoon alusta asti, ei kuintenkaan puutu oppilaansa  huolestuttavaankaan käytökseen tai elämään mitenkään, vaan tyytyy passiivisen tarkkailijan rooliin.

Lopulta Tom Valedro oli Tylypahkassa aivan yhtä yksin kuin hän oli ollut koko siihenastisen elämänsä. Hän ei kokenut – eikä varmaan edes olisi osannut kokea – minkäänlaista yhteyttä ikätovereihinsa, eikä hän saanut tarvitsemaansa tukea tai apua opettajiltakaan. Vaikka Tom oliopettajien ylistämä mallioppilas, kuten Salaisuuksien kammiossa käy ilmi, hän ei saanut apua pyytäessään sitä: hänet pakotettiin aina kesäksi pois Tylypahkasta takaisin vihaamaansa orpokotiin.

Vaikka Tom Valedrolla olisikin ollut antisosiaalinen tai narsistinen persoonallisuushäiriö, hänet olisi voinut vielä pelastaa. Jos velhomaailma olisi ollut empaattisempi häntä kohtaan, jos häntä olisi rakastettu ja hänen hyvinvoinnistaan olisi välitetty, jos Dumbledore olisi kääntänyt huolensa tästä lapsesta yritykseksi auttaa häntä. Sen sijaan Kolkon perheen mielenterveysongelmat periytyivät jälleen yhdelle sukupolvelle hoitamattomina, vapaina kytemään ja kasvamaan siksi vihaksi,  vainoharhaisuudeksi, vallanhimoksi ja väkivallaksi, joka oli elänyt Tom Valderon suvussa aina Salazar Luihuisesta lähtien.

– Liekki –

10.11.2016

Surkea, hirveä, peikko

Kun luimme Puoliveristä prinssiä, huomasimme erään kummallisen seikan, jota näin opettajaopiskelijoina jäimme ihmettelemään. 

Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävän tutkinnon (V.I.P) arvosana-asteikko on nähdäksemme pedagogisesti järjetön, sillä hylättyjä arvosanoja on kolme. Arvosanoja on yhteensä kuusi, joista hyväksyttyjä ovat Upea (U), odotukset ylittävä (O) ja kelvollinen (K) ja hylättyjä surkea (S), hirveä (H) ja peikko (P). 

Kaiken järjen mukaan hylätty on hylätty, eikä se muutu muuksi sillä että arvosanatasoja on kolme. Kolmella hylätyllä arvosanalla vaatimustaso nousee pilviin ja oppilaiden suorituksissa keskitytään negatiivisiin puoliin – siihen onnistuuko oppilas pääsemään läpi ja jos ei, kuinka huonosti koe meni.

Jo hylättyjen arvosanojen sanoissa on inhottava, oppilasta lannistava kaiku. Kuinka kannustavaa on saada tutkinnosta hirveä tai jopa peikko, olento joka on ilmeisesti tyhmä kuin saapas? Arvosanoista erityisesti peikko menee liikaa oppilaan henkilökohtaisten ominaisuuksien arviointiin eikä niinkään suoritukseen, koska se rinnastetaan velhojen tyhmänä pitämään olentoon – tällöinhän myös oppilasta pidetään peikkona.

Jos arvosanoistea haluttaisiin saada oikeasti kannustavammat, olisi hylättyjä arvosanoja vain yksi, joka kertoisi mahdollisimman neutraalisti että koe ei mennyt läpi – sana hylätty sopii tähän vallan mainiosti. Tämän lisäksi hyväksyttyjä arvosanoja lisättäisiin, sillä jo toiseksi paras arvosana vihjaa, että oppilas suoriutui odotusta paremmin. Hyväksytyistä arvosanoista puuttuu "hyvä", se perus keskitason oppilas.

Jos minä saisin uudistaa arvosanajärjestelmän (ja minun olisi ainakin osittain käytettävä velhojen järjettömiä käsitteitä), arvosanat olisivat jotakuinkin nämä:

Hyväksytyt:
Upea/erittäin hyvä
Hyvä
Odotukset ylittävä
Kelvollinen 

Hylätyt arvosanat:
Hylätty

Näin saataisiin myös enemmän väljyyttä hyväksyttyihin arvosanoihin ja S.U.P.E.R–tasolle voisi päästä helpommin, koska arvosanojen välinen taitotasokuilu ei olisi niin suuri. Minusta on outoa, että tutkinnosta täytyy useimmissa aineissa saada paras tai toisiksi paras arvosana, että voi jatkaa opintoja kyseisessä aineessa. Näin aikaisessa vaiheessa eritytyminen johtaa luokkaeroihin (jotka eivät tosin näytä haittaavan velhoja) ja sulkee oppilailta ovia tulevaisuuden ammatteihin. Toiset sitä paitsi saattaisivat tarvita enemmän aikaa tai tukea opinnoissaan ja yltää sitten S.U.P.E.R – tasolle ja haaveilemaansa ammattiin (tulen käsittelemään tätä seuraavassa tekstissäni). 

Eli velhot hei, miettikääpä vähän uudestaan tuota arvosanajärjestelmäänne!

– Laura –