Velhojen pahoinvointiyhteiskunta? (Sosiaalityö osa 2)

Brittiläinen velhoyhteiskunta on monessa mielessä itsenäinen valtio: sillä on oma koululaitoksensa, oma hallituksensa ja omat virkamiehensä, oma oikeusjärjestelmänsä ja oma lehdistönsä. Yleiseltä elin- ja koulutustasoltaan sekä infrastruktuurin ja teknologian osalta se muistuttaa eniten jästimaailman ns. ensimmäisen maailman valtioita. Hyvinvointivaltiota taikaministeriö ei kuitenkaan johda, sillä velhoyhteiskunnasta puuttuu täysin monet sellaiset sosiaalituen rakenteet, joita vauraudeltaan vastaavissa jästiyhteiskunnissa pidettäisiin enemmän tai vähemmän itsestäänselvyyksinä. Tästä yhtenä esimerkkinä toimi tämän kirjoituksen ensimmäinen osa, jossa käsittelimme lastensuojelujärjestelmän ja sosiaalityötekijöiden puutetta velhomaailmassa.

Paitsi, että Harryn kaltaiset orvot velholapset ovat ilmeisesti täysin vanhempiensa lähipiirin armoilla sen suhteen, mihin he päätyvät ja miten heitä siellä kohdellaan, velhoyhteiskunta ei juuri tue muitakaan jäseniään. Jästien Iso-Britannia maksaa sosiaalitukea työttömilletyönhakijoille, (tiedot jästimaailman sosiaalituista ovat nykyisiä tukia. Emme löytäneet helposti tietoa siitä, mikä tilanne oli 90-luvulla, mutta emme usko niiden merkittävästi muuttuneen.) mutta taikaministeriö ei ilmeisestikään tue velhokansalaisia vastaavalla tavalla. Azkabanin vangissa Remus Lupin saapuu Tylypahkaan kuluneissa ja repaleisissa vaatteissa, koska hän ei ole rasismin vuoksi saanut vuosiin mistään töitä.

Muutkin sosiaalituet ovat ilmeisesti tuntematon käsite velhomaailmassa. Weasleyn perhe elää selvästi köyhyysrajan alapuolella ja pystyy hädin tuskin lähettämään kaikki seitsemän lastaan kouluun. Yhteiskunnalta he saavat kuitenkin osakseen lähinnä pilkkaa ja halveksuntaa tuen sijaan. Jästimaailmassa on käytössä sekä lapsilisä että toimeentulotuki, mutta Weasleyn lapset joutuvat tulemaan toimeen käytettyjen ja usein rikkinäisten koulutarvikkeiden kanssa, koska heidän vanhempansa ovat yksin taloudellisen ahdinkonsa kanssa, eikä heillä ole varaa parempaan.

Sosiaalitukijärjestelmän lisäksi velhoilta vaikuttaa puuttuvan julkinen terveydenhuolto. Ainoat terveydenhuoltopalvelut, jotka kirjasarjassa mainitaan, ovat sairaaloita: Tylypahkan sairaalasiipi ja Pyhän Mungon sairaala. Kummassakin potilaskunta koostuu vakavasti sairaista ja loukkaantuneista ihmisistä. Toki on muistettava, että pienemmät haaverit pystyy velhomaailmassa parantamaan taian avulla, mutta kuten Gilderoy Lockhart Salaisuuksien kammiossa osoittaa poistamalla vahingossa luut Harryn käsivarresta, kaikilla velhoilla ei ole parantamiseen tarvittavia taitoja. Lääkäreitä tarvitaan myös muuhun kuin sairaiden ihmisten hoitamiseen: miten velhomaailmassa on järjestetty neuvolapalvelut, seurataanko lasten kasvua ja terveyttä mitenkään, onko työterveydenhuoltoa, entä hammashoitoa?

Mielenterveyspalvelut vaikuttavat ainakin loistavan poissaolollaan velhomaailmassa. Pyhässä Mungossa on myös ns. psykiatrinen osasto, jossa Nevillen vanhemmat ovat, mutta se muistuttaa enemmän 1800-lukulaista hullujenhuonetta kuin nykyaikaista psykiatrista sairaalaa – potilaita lähinnä säilytetään niin, ettei heistä ole vaaraa muulle yhteiskunnalle. Mihinkään täyttä psykoosia lievempiin mielenterveyden ongelmiin ei velhomaailmassa ilmeisestikään  saa apua, mikä voi osaltaan selittää yhden jos toisenkin hahmon toimintaa; esimerkkinä vaikkapa Severus Kalkaros, joka olisi kipeästi psykoterapian tarpeessa, ettei hänen tarvitsisi purkaa traumojaan oppilaisiinsa.

Kaiken kaikkiaan velhohallitus näyttäytyy monelta osin ns. yövartijavaltiona, joka puuttuu kansalaistensa elämään ainoastaan väärinkäytösten yhteydessä. Vaikka taikaministeriön toiminta vaikuttaa ensivilkaisulta äärimmäisen byrokraattiselta, ja se sitä onkin, ministeriö kuluttaa voimavarojaan lähinnä taikuuden salaamiseen jästeiltä, pimeyden velhojen jahtaamiseen ja urheilutapahtumien järjestämiseen, eikä kansalaisten hyvinvoinnin edistämiseen. Ellei hän riko lakia, yksittäinen velho tai noita on ongelmiensa kanssa melko lailla yksin, eikä tämä päde vain aikuisiin.

Myös alaikäisille velhoille annetaan ikätasoon nähden paljon vastuuta. Jo 12 -vuotiailta odotetaan, että he kykenevät noudattamaan tiukkaa sääntöä, joka ehdottomasti kieltää taikomisen koulun ulkopuolella. Säännön rikkominen saattaa vaikuttaa lapsen tulevaisuuteen tavalla, jota niinkin nuoren kuin 12-vuotiaan ei voi olettaa vakavasti ymmärtävän. Koska koulun ulkopuolella taikomisesta voi seurata jopa koulusta erottaminen, yksi pieni huvitteluhetki voi maksaa lapselle aikuisuuden uran ja toimeentulon.

Kaiken kukkuraksi jästisyntyiset lapset ovat velhoperheiden lapsiin nähden eriarvoisessa asemassa taikomiskiellon suhteen, sillä velhoperheiden aikuiset oletettavasti vahtivat jälkikasvunsa taikomista. Koska velhoperheissä täysi-ikäiset taikovat koko ajan, on alaikäisten taikoja kaiketi vaikea valvoa viranomaisten taholta. Jästisyntyisten lasten kohdalla puolestaan taikaministeriö kykenee havaitsemaan taian, jota ei saisi tehdä. Harrykin saa Salaisuuksien kammiossa virallisen varoituksen taikaministeriöltä taiasta, jonka tekee kotitonttu. Harrya ei myöskään millään uskota, kun hän sanoo että taian on tehnyt tonttu, koska sen ei olisi kuulunut olla Dursleyden olohuoneessa. Tästä voidaan päätellä, että taikaministeriö kykenee havaitsemaan taian, mutta ei välttämättä taikojaa.

Toinen esimerkki alaikäiselle annettavasta kohtuuttomasta vastuusta on Azkabanin vangin tilanne, jossa 13-vuotiaan Harryn annetaan yöpyä keskellä Lontoota majatalossa, baarin yläkerrassa, sen jälkeen kun hän on karannut kotoa. Viikon verran Harryn saa vaellella vapaasti Viistokujalla ja viranomaiset luottavat sokeasti siihen, että hän pitää lupauksensa olla livahtamatta jästien maailmaan. Majatalonpitäjä Tom toki pitää Harrya silmällä, mutta koska Tom ei ole Harryn huoltaja ja hänellä on yritys pyöritettävänään, ei alaikäistä nuorta voida laittaa yksin hänen vastuulleen. Vieläkin oudomman tilanteesta tekee se, että murhasta tuomittu Sirius Musta on paennut vankilasta ja hänen epäillään jahtaavan Harrya.

Yksilöt ovat siis velhomaailmassa oman onnensa nojassa – kukaan ei tarjoa heille apua sellaisissa “pikkujutuissa” kuin mielenterveyden hoito tai toimeentulo. Olipa kyse perheväkivallasta tai luvattomasta taikomisesta, alaikäiset jätetään myös yksin kantamaan vastuuta itsestään, vastuuta jonka kuuluisi olla aikuisilla.

– Laura & Liekki –